Skip to main content

Näin hankintateknologiat ja liikematkustus kehittyvät

Näin hankintateknologiat ja liikematkustus kehittyvät

3 min
Julkaistu: 15 September 2020
Aihealueet: TeknologiaBlogi
18EG602-ImageProcurement_Images_Phase01_071118_5.jpg

Digitaalisten palvelujen kehittyminen on muuttanut asiakkaiden sitoutumista. Kehitys voi ja sen pitäisi kuitenkin vaikuttaa myös sisäisiin toimintoihin. Esimerkkejä uusien mahdollisuuksien hyödyntämisestä ovat hankintateknologia ja sähköiset hankinnat, joita edistämällä yrityksen talousjohto voi näyttää myönteisen muutoksen esimerkkiä ja lisätä kannattavuutta. Mahdollisuuksiin voi tarttua uudistamalla esimerkiksi matkustamista.

Nousevat hankintateknologiat vaikuttavat sisäisesti

Digitaalisuus auttaa rakentamaan vahvempia, syvempiä ja kestävämpiä asiakassuhteita hyödyntämällä edistyneitä teknologioita. Digin mahdollisuudet ulottuvat kuitenkin pidemmälle. Dataan perustuvat alustat, API-pohjaiset integraatiot ja mobiililaitteet synnyttävät uusia asiakaskokemuksia, sillä ne mahdollistavat liiketoimintaprosessien ja työkulttuurin määrittämisen uudelleen. Yksi uusien hankintateknologioiden tärkeimmistä eduista on kulujen leikkaaminen. Tuoreiden tietojen perusteella on helppo tehdä parempia ostopäätöksiä sekä nopeuttaa hankintaprosessia ja uusien palveluntarjoajien perehdyttämistä. Edut eivät kuitenkaan rajoitu jo mainittuihin, sillä teknologian ansiosta hankinnan ja sen tukemien liiketoiminta-alueiden välille voidaan luoda strateginen yhteys.

Talous- ja hankintajohdon muuttuvat roolit

Perinteisesti talous- ja hankintajohtajat ovat keskittyneet kulujen sopimiseen ja budjettien seuraamiseen. Mutta ei enää. Nykyään he osallistuvat yrityksen strategian muokkaamiseen, liikevaihdon kasvattamiseen, kannattavuuden lisäämiseen ja tehokkuuden luomiseen. Deloitten tutkimuksen mukaan jopa 70 % talousjohdosta uskoo, että päätöksenteon tukeminen on heidän tärkein tavoitteensa. Unohtamatta kuitenkaan, että talous- ja hankintajohto vastaavat edelleen kulujen hallinnasta.

Teknologian avulla liikematkustus voi lisätä kannattavuutta

Hankintojen ja digitaalisen strategian yhdistäminen tuo konkreettisia tuloksia liikematkustukseen. Teknologian avulla yrityksillä on nyt mahdollisuus yhdistää ja parantaa olemassa olevia prosesseja ja tehdä liikematkustuksesta siten kannattavuuden avaintekijä. Tämä on liikematkustuksen tulevaisuus. Menestykseen vaaditaan yhteistyötä liikematkatoimiston kanssa. Kumppanuuden ja liikematkatoimiston teknologisen alustan avulla yritys voi sanoa hyvästit matkojen kalliille ja tehottomalle hallinnalle ja työntekijöiden tekemille varauksille, joita kukaan ei kontrolloi. Kumppanuus liikematkatoimiston kanssa voi luoda myös uusia taitoja. Deloitten tutkimuksen mukaan juuri osaamisen puute on suurin haaste liikematkustamisen muuttamiselle. 60 % hankintajohtajista ei usko, että heidän tiimistään löytyy tarpeeksi osaamista hankintastrategioiden toteuttamiseen. Yritysten kannattaakin hyödyntää tehokkaita ja innovatiivisia kumppaneita, jotka voivat vahvistaa ja haastaa liikematkatiimiä pääsemään tavoitteisiinsa.

Miksi datalla on väliä?

Liikematkatoimisto ja sen matkojen hankinta-alusta tarjoaa dataa yrityksen käyttöön. Alustan raporteilla on keskeinen rooli, kun yrityksessä halutaan siirtyä liikematkojen digitaaliseen hallintaan. Mitä paremmin alusta analysoi ja visualisoi tietoja, sitä tehokkaampi ja strategisempi muutosvipu se yritykselle on. Tietoja analysoiva ja visualisoiva alusta auttaa Travel Managereita ja ostajia näkemään helposti, kuinka suuret yrityksen matkustuskulut ovat, miten hyvin matkustuskäytäntöjä noudatetaan ja mitkä ovat työntekijöiden suosikkivarauskanavat. Alusta auttaa tunnistamaan mahdollisia säästökohteita, ennakkovarausten aikatauluja ja verkkovarausten osuutta. Data mahdollistaa myös hyödyllisen keskustelun matkoista sekä palveluntarjoajien että sisäisten sidosryhmien kanssa. Matkadata voi tarjota esimerkiksi talousjohtajalle tietoja, joiden avulla hän voi argumentoida tuloja kasvattavan matkustamisen puolesta.

Etu: matkustuskäytäntöjä noudatetaan entistä enemmän

Matkustuskäytäntöjen noudattaminen säästää rahaa ja lisää matkustajien tyytyväisyyttä – ja siten parantaa tulosta. Liikematkatoimiston ja sen alustan avulla organisaatiot voivat luoda esimerkiksi lento-ostoihin liittyviä käytäntöjä ja seurata niiden noudattamista. Usein juuri lentojen ennakko-ostokäytännöt voivatkin saada aikaan huomattavia säästöjä. Säästöjä voi saada myös hotellikäytäntöjä seuraamalla. Egencian neljännen Business Travel and Techonology -tutkimuksen mukaan 60 %:lla yrityksistä on matkustuskäytäntöjä. Yli puolet vastanneista pystyi kuitenkin varaamaan mitä tahansa metodia käyttäen, ja 46 % oli hyödyntänyt tätä mahdollisuutta hotelleja varatessa. Liikematkailijat varaavat käytännön vastaisesti, koska he eivät onnistu löytämään hotellia tarpeeksi läheltä kohdetta (37 %) tai he löytävät edullisemman tai paremman hotellin, joka noudattaa päivähintaa (37 %). Liikematkatoimiston avulla pääset käsiksi resursseihin, jotka auttavat yritystäsi ymmärtämään käytäntöjen vastaisesti varaavien matkustajien käyttäytymistä. Matkanhallinta-alustan avulla työntekijät voivat tehokkaasti varata hotelleja, jotka noudattavat käytäntöjä ja budjettia. Tällä hetkellä tämä on tärkeämpää kuin koskaan, sillä Hotel Business ennustaa, että hotellien hinnat nousevat maailmanlaajuisesti 3,7 % vuonna 2019.

Etu: piilokulujen vähentäminen

Matkojen ostajat käyttävät keskimäärin 40 tuntia kuukaudessa matkakulujen ja ostotietojen yhteensovittamiseen. Liikematkatoimisto auttaa automatisoimaan ostot ja kirjanpidon, mikä vähentää aikaa vievän manuaalisen työn tarvetta. Kun työntekijöiden ei tarvitse käyttää aikaa kulujen ja maksujen selvittämiseen, voivat he keskittyä varsinaiseen työhönsä, kuten strategisten liiketoimintasuunnitelmien toteuttamiseen. Hankintateknologioiden ja data-analytiikan kehityksellä voi olla perusteellinen ja myönteinen vaikutus liikematkustamiseen. Juuri matkustus on alue, jolla talous- ja hallintajohtajat voivat ajaa sisäistä digitaalista muutosta. Tuloksena nähdään liikematkailun tulevaisuus, jossa matkustuskäytäntöjä noudatetaan entistä enemmän ja vaivalloisiin manuaalisiin tehtäviin kuluu vähemmän aikaa. Laajemmalla tasolla uusi matkustusalusta yhdistää matkustamisen ja liiketoimintastrategiat ja auttaa siten kasvattamaan tulosta ja leikkaamaan kuluja oikeista paikoista. Jos haluat lisätietoja Egenciasta ja hankintojen ja liikematkailun tulevaisuudesta, lataa yrityksemme white paper tästä.

Oliko tästä sisällöstä hyötyä?
0

Etsitkö parempia liikematkustusratkaisuja? Ota yhteyttä tiimiimme.