Nopeaa toimintaa: Asiakkaiden avustaminen kriisin aikana

Innovatiivista Riskinhallintateknologiaa

Kirjoittaja: Coralie Fornara, vanhempi markkinointijohtaja

Elämme haasteellista aikaa. COVID-19-pandemia on vaatinut liikematkatoimistoja mukautumaan uusiin muutoksiin ennennäkemättömällä tahdilla, jotta ne voisivat tukea asiakkaitaan tämänhetkisessä tilanteessa.

Egencian eri tiimit ovat kehittäneet uusia teknologiainnovaatioita, raportointityökaluja ja liikematkustuspalveluja auttaakseen yritysten matkahallintoja pitämään matkustajat turvassa, luomaan selkeän kuvan organisaation liikematkustusohjelmasta ja varmistamaan, että matkustajat pystyvät edelleen varaamaan matkoja ja saamaan ajantasaista tietoa. Koska omistamme käyttämämme matkailuteknologian, voimme luoda ja ottaa näitä innovaatioita käyttöön nopeasti.  Tässä on muutama esimerkki ominaisuuksista, joita olemme ottaneet käyttöön:

  • Matkustajan seurantatyökalu — Olemme laajentaneet hakuominaisuuksia kattamaan globaalit haut maan, kaupungin tai itsemääriteltävän maantieteellisen alueen perusteella. Olemme myös lisänneet ominaisuuden, jonka avulla on mahdollista tarkastella matkailua vakavimmilla COVID-19-alueilla viimeisten 30 päivän aikana. Toinen uusi ominaisuus on tietojen näyttäminen matkustajan varauksista yhdeltä tai useammalta lentoyhtiöltä, mukaan lukien codeshare-lennot, jotta voit nopeasti arvioida lentoyhtiöiden toiminnan lakkautusten ja/tai peruutusten vaikutuksia matkustajiin. Yritysten matkahallinnoilla on näin selkeä ja välitön näkymä matkustajien varaustietoihin.
  • Hotellihaun optimointi — Olemme laajentaneet hakuominaisuuksia auttaaksemme varaajia näkemään vain joustavan peruutuskäytännön sisältävät hinnat, sillä tällaisia varauksia voi tarvittaessa muuttaa helposti.
  • Hotellien joustavat peruutuskäytännöt — Loimme nopeasti verkossa käytettävän itsepalvelutoiminnon maksuttomien peruutusten tekemiseksi varauksille, jotka eivät alun perin olleet hyvitettävissä. Koska olemme osa Expedia Groupia, olemme myös tehneet läheistä yhteistyötä majoituskumppaniemme kanssa tarjotaksemme matkustajillesi enemmän hyvitettäviä hintoja ja enemmän joustavuutta. Matkustajat voivat peruuttaa varauksensa helposti verkkosivustolla tai Egencian sovelluksessa.
  • Hotellien sulkeminen — Tilanteen ja paikallisten viranomaisten sääntöjen muuttuessa koko ajan eri alueilla ja maissa olemme tehneet matkustajille helpoksi välttää suljettujen hotellien varaamisen. Varatessaan matkaa matkustajat näkevät suljettujen hotellien kohdalla tekstin ”EI HINTOJA SAATAVILLA”, ja nämä hotellit ovat hakutuloksissa avointen ja saatavilla olevien hotellien alapuolella.
  • Lentojen peruutukset ja hotellikäytäntöjen raportointi — Lentoihin ja hotellivarauksiin tehtävien jatkuvien muutosten takia  Analytics Studioon on lisätty COVID-19-raportointikeskus, josta matkahallinto voi ladata ennusteraportteja pysyäkseen muutosten edellä. Lentovarausten peruutusraportti antaa yksityiskohtaista tietoa lentoyhtiöiden ja/tai GDS-järjestelmän peruuttamista lentovarauksista. Hotellikäytäntöraportti näyttää aktiiviset hotellivaraukset ja niiden kaikki mahdolliset tiedossa olevat peruutuskäytännöt, bruttovarausarvot ja peruutusajat.
  • Muutokset ja peruutukset verkossa — Olemme laajentaneet muutos- ja peruutusmahdollisuuksia asiakkaidemme palautteen perusteella. Nyt matkustajat voivat nähdä kaikki matkasuunnitelmansa, valita sen jossa he tarvitsevat tukea ja lähettää pyynnön muutamalla napsautuksella.
  • Asialle omistettu tukikeskus — Voidaksemme tarjota yritysten matkahallinnoille, matkanjärjestäjille ja matkustajille tietoa COVID-19-tilanteesta olemme tehneet tukikeskuksestamme Tässä osiossa on tietoa kaikista lentoyhtiöiden, hotellien ja junayhtiöiden käytännöistä sekä ohjeita ja tietoa peruuttamisesta ja uudelleenvaraamisesta. Päivitämme osiota reaaliajassa sitä mukaa, kun uutta tietoa tulee saataville. Tukikeskus kannattaa siis lisätä pikavalintaan tai kirjanmerkkeihin.
  • Matkustustiedotteet — Olemme jo pitkään julkaisseet matkustustiedotteita riskinhallinnasta ja matkojen keskeytymisiin johtaneista kriittisistä tapahtumista, kuten hurrikaaneista ja lakoista… Nyt tiimimme ovat tehneet töitä auttaakseen asiakkaitamme ja matkustajiamme saamaan kaiken mahdollisen tiedon päätösten teon tueksi. Lisäsimme päivitysten tahtia sekä uusia ominaisuuksia, liikematkailijoita hyödyttäviä matkustusvinkkejä ja päivittäisiä muutostiedotteita matkahallinnon tarpeisiin.
  • Virtuaaliset tapahtumat ja webinaarit — Olemme lisänneet virtuaalisia tapahtumia ja webinaareja auttaaksemme asiakkaitamme jakamaan vinkkejä johtamiseen pandemian aikana sekä riskinhallintaan ja riskien minimoimiseen liittyen. Pidä silmällä sivustoamme ja sosiaalisen median kanaviamme saadaksesi tietoa viikoittain järjestettävistä virtuaalisista tapahtumista.
  • Asiakaspalvelu — Viime viikkojen aikana olemme ottaneet käyttöön liiketoiminnan jatkuvuusstrategiamme, jonka ansiosta kaikki asiakaspalvelijamme voivat avustaa asiakkaitamme kotoa käsin missä tahansa päin maailmaa.
  • Verkkoyhteisö — Suosittelemme kaikkia matkahallinnon asiantuntijoita liittymään Egencia Connect -yhteisöön verkostoituakseen, jakaakseen liikematkojen hallinnointiin liittyviä parhaita toimintatapoja ja saadakseen Egencia-uutisia muiden hyötyjen ohella. Yhteisömme on tällä hetkellä saatavilla vain englanniksi, mutta kaikki englanninkielentaitoiset ovat tervetulleita liittymään joukkoon.
  • Ympäri vuorokauden tehtävää lokalisointia — Globaalina yrityksenä olemme hyvässä asemassa, sillä meillä on paljon työntekijöitä, jotka puhuvat useita eri maailman kieliä. Koska asiakaskuntamme on maailmanlaajuinen, on tärkeää varmistaa, että tieto on saatavilla paikallisilla kielillä. Ympäri maailmaa sijaitsevien lokalisointitiimiemme avulla voimme kääntää ja julkaista laajaa sisältöä muutamien tuntien sisällä.

Matka jatkuu

Nämä ovat vain muutamia parannuksia, joita olemme luoneet asiakkaidemme käyttöön nopealla aikataululla. Olemme ylpeitä voidessamme tarjota yritysten matkahallinnoille nopeasti uusia ratkaisuja tässä haastavassa tilanteessa.

Lisää:

Koronaviruspandemia: Nopeaa innovointia liikematkailun tueksi (Kirjoittaja: Alex Kaluzny, Egencian teknologiapäällikkö)

Hotellien joustavat käytännöt: Asiakkaiden asettaminen etusijalle (Kirjoittaja: Mark Hollyhead, Egencian operatiivinen päällikkö)