Skip to main content

Katsaus liikematkustustrendeihin vuonna 2020 ja sen jälkeen

Liikematkatrendit vuonna 2020 ja sen jälkeen

4 min
Julkaistu: 15 September 2020
Robs-blog-2020-r2-Egencia-Blog-Resource.jpg

Rob Greyber, toimitusjohtaja Uusi vuosikymmen on alkamassa. 

Paljon voi muuttua 10 vuodessa. Kymmenen vuotta sitten et voinut kysyä Alexalta tai Siriltä ajo-ohjeita ravintolaan, etkä varsinkaan vinkkejä tulevaisuuden suuntauksista. Netflix lähetti edelleen DVD-levyjä asiakkailleen. Ja 10 vuotta sitten ei ollut Apple Watchia tai Fitbitiä – jouduit laskemaan omat askeleesi itse. Kuinka pystyimme elämään ilman näitä? Nyt tammikuussa 2020 on selvää, että tulevaisuus on valoisa, mutta myös epävarma. Tutustutaanpa joihinkin tärkeimpiin suuntauksiin, joiden näemme vaikuttavan liikematkoihin tänä ja tulevina vuosina.

Liikematkustus lisääntyy

Ensin alkuun hyviä uutisia: pitkän aikavälin trendi on noususuuntainen. Tietysti yritykset ja analyytikot kaikkialla seuraavat maailmantaloutta. Global Business Travel Association -järjestön mukaan 60 prosenttia liikematkojen määrän muutoksesta selittyy globaalin kaupan muutoksilla. Joten jos globaaliin yritystoimintaan ja kaupan määrään kohdistuu paineita, liikematkustus voi kärsiä.  Mutta vaikka matkalla tulee olemaan niin ylä- kuin alamäkiäkin, tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun taloudessa esiintyy hieman epävarmuutta. Liikematkojen pitkän aikavälin trendi on kuitenkin edelleen noususuuntainen. Mutta tämä kasvu ei välttämättä ole aina helppoa. Yritysten kasvu voi tarkoittaa haasteita matkustusasioista vastaaville; heidän täytyy tukea kasvavia tiimejä, mukauttaa käytännöt sopimaan uusiin kohteisiin ja toimintoihin ja pitää kustannukset kurissa. Vahvan matkustuskulttuurin rakentaminen – matkustamisen ajatteleminen osana yrityksen toimintaa, eikä vain budjetin menoeränä – voi auttaa organisaatioita saavuttamaan kilpailuedun. Näin toimivat organisaatiot näkevät yritysmatkat strategisena sijoituksena, joka tuottaa konkreettista arvoa.

Teknologia, josta on sinulle hyötyä

Teknologian vaikutus kasvaa entisestään. Mutta tietyt teknologiat itsessään katoavat. Kamerat, laskimet ja kalenterit ovat kaikki siirtyneet viimeisen vuosikymmenen aikana älypuhelimiimme ja tabletteihimme. Ja tämä erilaisten tehtävien integrointi käyttäjäkokemuksen saumattomuuden takaamiseksi ei tule loppumaan. Me olemme Egencialla tämän kehityksen kärjessä. Jatkuvasti oppivan ja kehittyvän kaikenkattavan alustan avulla integroimme tehtävät, kuten parhaan hinnan etsimisen, ja yhdistämme ne saumattomaksi kokemukseksi taustalla tapahtuvien toimintojen kanssa. Egencia Smart Mix oppii, mitä asiakkaat haluavat lento- ja hotellivarauksiltaan yksilöllisellä, henkilökohtaisella tasolla. Tämä tarkoittaa, että voimme ennustaa 90-prosenttisesti, että löydät haluamasi vaihtoehdon ilman, että sinun tarvitsee koskaan vierittää sivua alas.  Savings Finder for Air taas käyttää tekoälyä ja koneoppimista säästääkseen asiakkaiden aikaa ja rahaa. Reaaliaikaisten tietojen avulla seuraamme jatkuvasti lentolippujen hintoja, ja jos ne laskevat, liput varataan uudelleen. Tämä johtaa miljoonien dollarien säästöihin asiakkaille, ja nämä säästöt tulevat kaksinkertaistumaan vuonna 2020. Teknologia tulee katoamaan ja siirtymään enemmän taustalle, kulissien taakse. Vaihtoehdot räätälöidään sinulle sopiviksi ennen kuin näet ne. Ja sinun ei tarvitse ymmärtää koneoppimista voidaksesi hyötyä sen tuomista eduista.

Valta kansalle

Liikematkailun ytimessä ovat ihmiset. Matkustaminen on aina henkilökohtaista riippumatta siitä, kuinka paljon teknologia tulee muuttamaan maailmaa. Matkailijoille tämä tarkoittaa yhtenäisempiä kokemuksia, jotka kattavat koko matkan. Matka kokemuksena, ei pelkkänä varauksena. Esimerkiksi vuosia sitten Egencia integroi järjestelmänsä Uberin kanssa siten, että Egencian mobiilisovelluksesta voi painiketta napauttamalla tilata kyydin hotellille saumattomasti ja integroidusti.  Matka-asioista vastaaville tämä tarkoittaa jälleen uutta suuntausta heidän roolinsa kehityksessä organisaatioissa. Heidän työkuvansa on ajan myötä kehittynyt käytäntöjen julkaisemisesta kustannusten hallitsemiseen, ja tulevaisuudessa heidän roolinsa tulee muotoutumaan kohti yrityskulttuurin ylläpitämistä. Voit oppia lisää tästä suuntauksesta Harvard Business Review Analytic Servicesin yhdessä Egencian kanssa laatimista raporteista. Liikematkustuksella on jo selkeä vaikutus yrityskulttuurin. Oikeilla työkaluilla ja tiedoilla matka-asioista vastaavat voivat tarkentaa matkustusohjelmiaan entisestään ja kasvattaa vaikutusvaltaansa yrityksessä.  Varmistamme, että kaikki liikematkailuun liittyvä on helppoa sekä liikematkailijoille että matka-asioista vastaaville – tämä pyrkimys motivoi meitä Egencialla joka päivä.

Ota arvosi mukaan tien päälle

Tieto on valttia, kun planeetta on vaakalaudalla. Liikematkailijat ovat kansalaisia olivatpa he kotonaan tai tien päällä. He – ja heidän organisaationsa – haluavat tehdä yhteistyötä yritysten kanssa, jotka ovat tietoisia kestävästä kehityksestä. Olemme lisänneet Egencia Analytics Studioon lentoliikenteen ja hotellien hiilidioksidipäästöraportoinnin auttaaksemme sekä liikematkustajia että matka-asioista vastaavia muuttamaan ympäristöllisiä vaikutuksiaan kestävämpään suuntaan. Investoimme laajentaaksemme yritysten käytössä olevia raportointitietoja, muun muassa lisäämällä junamatkat raportointityökaluumme vuonna 2020. Pyrimme myös luomaan luotettavia kestävyyskriteerejä, jotka auttavat ymmärtämään markkinoilla olevia vaihtoehtoja. Tämän saavuttaminen vaatii koko toimialan laajuista ponnistelua polttoainetehokkuuden, uusiutuvien energialähteiden ja muiden tietyn matkan päästöjä tasapainottavien tekijöiden ymmärtämisen standardoimiseksi. Sen jälkeen voimme kehittää tapoja, joilla matka-asioista vastaavat voivat lisätä matkaohjelmiinsa käytäntöjä, jotka sisältävät nämä uudet kestävät vaihtoehdot. Kestävyys on selkeä lähtökohta matkustusvaihtoehtojen mukauttamiselle vastaamaan niin matkustajien kuin yritystenkin arvoja entistä paremmin. Tämä on toinen tapa, jolla pyrimme lisäämään liikematkustuksen roolia yrityskulttuurin muokkaamisessa.

Hyvää uutta vuosikymmentä

Muutokset tapahtuvat nopeasti. Ja sitten niistä tulee osa jokapäiväistä elämää. Kuten Wolt ja kauppahalli24, jotka lanseerattiin alle 10 vuotta sitten. Oletko yksi Slackin 8 miljoonasta säännöllisestä käyttäjästä? Se tuotiin markkinoille vuonna 2013. Tai ehkä olet osa BlaBla Carin hiilitietoista kimppakyytiverkostoa, joka aloitti toimintansa vuonna 2006 ja jolla on nyt 80 miljoonaa jäsentä yli 20 maassa? Tervetuloa aloittamaan uusi vuosi, joka on täynnä uusia mahdollisuuksia. Tervetuloa uudelle vuosikymmenelle, jonka aikana teknologia tulee muuttamaan elämäämme entistäkin enemmän niin töissä, kotona kuin kaikkialla niiden välillä. Me Egencialla odotamme innolla, mitä seuraava vuosikymmen tuo mukanaan.

Oliko tästä sisällöstä hyötyä?
0

Etsitkö parempia liikematkustusratkaisuja? Ota yhteyttä tiimiimme.